MYSTINEN PÄÄSIÄISSAARI

Tammikuun lopussa otimme lennot Limasta Pääsiäissaarelle aivan Polynesian reunamille. Tämä kivipäistä tunnettu saari sijaitsee käytännössä keskellä ei mitään: noin kuuden tunnin lennon päässä Tahitilta ja lähes sama matka Chilestä. Olin koko Etelä-Amerikan reissun aikana toivonut, että tällä saarella on pakko päästä käymään. Niinpä sitten suuntasimme matkamme puolivälissä Rapa Nuille.

Kun saavuimme saarelle tuntui kuin olisi saapunut jonnekin aivan kaukaiselle paratiisisaarelle; meri oli turkoosinsinistä ja horisontissa ei näkynyt muuta kuin vettä aivan loputtomiin.

Outoa oli myöskin se, että Pääsiäissaaren aika on Chilen aikaa vain tunnin jäljessä, vaikka saari on tuhansien kilometrien päässä sieltä. Tästä johtuen aurinko laski ja nousi todella myöhään.

Koko saaren voi periaatteessa nähdä muutamassa päivässä. Kolmionmuotoisen saaren ympäri pääsee parhaiten hyppäämällä pyörän selkään tai vuokraamalla auton ja saaren ollessa noin 60 km ympärysmitaltaan paikkojen kiertämisessä ei sinänsä mene kovin kauan. Kolmasosa saaren pinta-alasta on kansallispuistoa, jotka myös olivat käymisen arvoisia. Kiipesimme muutamalle sammuneelle tulivuorelle, josta oli siistit näkymät koko saaren yli.

Saarella ei nykyään kasva paljon mitään, ja suurin osa ruoasta tuodaan maahan Chilestä matkustajalentokoneilla, minkä takia ruoka onkin aika kallista. Saarella on aikanaan kalastettu ja hakattu metsää niin paljon, että saaren asukkaat eivät pysty elämään omavaraisesti. Tuntui, että saarella ei oikeasti kasva mitään tai ole mitään eläimiä - lukuunottamatta älytöntä määrää hevosia. Kun kysyin paikallisilta, mitä hevosilla tehdään niin vastaus oli että "ei mitään, ne vain ovat". Ainakin saaren kiertäminen hevosen selässä on hauska ja hyvä vaihtoehto pyörälle.

ARGENTINAN JA CHILEN PATAGONIASSA

Yksi upeimmista paikoista, johon olen päässyt on Patagonia Argentiinassa ja Chilessä. Hitsi, miten upeita maisemia ja mikä tunnelma. Vaikuttikohan sekin, että reissattiin putkeen 55 tuntia bussissa Argentiinan Mendozasta Patagoniaan asti. Kaksi viinipulloakaan ei ehkä ollut ihan tarpeeksi kestämään kahta yötä bussissa. Saavuimme Patagoniaan eteläisen pallonpuoliskon kesän loppumetreillä eli maaliskuussa. Suurin osa turisteista oli jo kadonnut, ja perillä odotti unealias Rio Gallegos:in kylä, jossa muutama kulkukoira piristi pysähdystämme. Voisi sanoa, että Etelämantereen tuulet melkein tunsi iholla. ;)

Tämä on varmasti yllätys kaikille, mutta Etelä-Amerikka on todella iso. Tuon 55 tunnin bussimatkan aikana menimme periatteessa suoraa tietä ja näimme vain loputtomiin jatkuvaa kuivaa tasankoa. Patagoniassa on kuitenkin todella paljon nähtävää. Valokuvaajille paikka on aivan uskomaton: upeita maisemia, eläimiä, kasvillisuutta ja yksityiskohtia. Patagoniassa voit bongailla valaita ja pingviinejä, kävellä jäätiköillä ja uida merileijonien kanssa, vaellella upeissa vuoristomaisemissa ja saavuttaa mantereen eteläisimmän kaupungin Ushuaian Tulimaassa.

Alla muutamia kuvia, jotka löysin koneeltani. Kun katselee puolitoista vuotta vanhoja kuvia niin tulee kyllä kieltämättä aika kriittiseksi näiden kuvien kanssa ja huomaa miten eri tavalla ne saattaisi ottaa nyt.. :) Kunhan pääsen käsiksi muihinkin Patagonian kuviin, voisin laittaa niitä myös jossain vaiheessa blogin puolelle.

<3: Jonna 

Torres del Paine, Chile

 Puerto Natales, Chile

Ushuaia, Argentina

 Puerto Natales, Chile

Ushuaia, Argentina

Puerto Madryn, Argentina

El Calafate, Argentina

MACHU PICCHU - TREKKAILUA PERUSSA

Yksi Etelä-Amerikan reissumme kohokohdista oli Perussa vietetty kuukausi. Ajattelin tässä postauksessa kertoa Machu Picchun valloituksestamme eli Inca Trail -trekistä. Perinteinen Inca Trail on neljän päivän pituinen vaellus Machu Picchulle kuuluisia Inkojen polkuja pitkin. Itse valitsimme Inca Jungle Trailin, joka menee osaksi samoja reittejä, mutta kokonaisuudessaan sisältää päivän vuoristopyöräilyä ja kolme päivää trekkausta. Oma Etelä-Amerikan reissumme sattui ajalle joulukuu-maaliskuu, joten Perussa olimme sadekauden aikaan. Normaalisti Machu Picchu suljetaan helmikuuksi, jolloin paikkaa voidaan kunnostaa ja välttää pahin sadekausi. Lensimme Peruun tammikuun ensimmäisinä päivinä ja päätimme heti tehdä vaelluksen vähien sateiden toivossa. Noh, ainakin kolme neljästä päivästä satoi ;) Mutta maisemat olivat silti mitä mahtavimmat.

Matka alkoi ihanasta Cuzcon kaupungista varhain maanantai-aamuna. Cuzco sijaitsee 3000 m korkeudessa, joten pienet hengitysvaikeudet o. Cuzcossa on hyvä olla pari päivää ja totuttautua korkeuteen, sillä vaeltaminen saattaa käydä aika rankaksi, jos yhtäkkiä nousee näihin korkeuksiin. Se fiilis, joka tuli saapuessamme Cuzcoon ja Peruun oli aivan mahtava. Laskeuduimme vuorien keskelle, ympärillä pyörivät ponchoihin pukeutuneet paikalliset ja pääsimme heti juomaan coca-mate:ta. Tuntui kuin olisi saapunut johonkin toiseen maailmaan..

Valloitusretkemme alkoi vauhdikkaasti n. 45 km vuoristopyöräilyllä. Tämä oli kaatosateessa varsin hurjaa - ainakin minulle. Tulimme siis n. 5000 metristä aina 2000 saakka ja tällä välillä pääsimme kokemaan niin raekuurot kuin trooppisen sademetsäilmaston. 

Koska reissassimme sadekauden aikaan, oli matkanteko välillä aika mielenkiintoista. Sateiden takia osa joista oli alkanut tulvimaan ja peittivät vaellusreittimme. Jouduimme keksimään mitä mielenkiintoisempia tapoja ylittää joet ja saada tavarat kuivina joen toiselle puolelle. Maavyöryjen takia jouduimme myös usein käyttämään paikallisten rakentamia cable car - tyyppisiä ratkaisuja. Kaikkein hirvittävintä oli olla 1 x 1 m kokoisen lautapalan päällä, joka hinattiin siis vaijeria pitkin joen toiselle puolelle ja nähdä alla 30 metriä pudotusta ja vuolaana virtaavan joen. Korkeanpaikankammoisena tämä ei ollut kyllä se mukavin kokemus.

Vaelluksen aikana majoituimme matkan varrella oleviin kyliin ja paikallisten pitämiin majataloihin. Tämä eroaa perinteisestä Inca Trailistä, jossa siis majoitutaan teltoissa koko matkan ajan. Mielestäni majataloissa asuminen oli mukavaa ja pääsi kätevästi tutustumaan paikallisiin ja etenkin maistelemaan heidän kokkailujaan. ;) Tuoreet puusta suoraan poimitut hedelmät olivat myös yksi vaelluksen kohokohdista. Passion-hedelmän suurena ystävänä olin aivan lumoutunut, kun pääsin syömään niitä rajattomasti ja aivan tuoreina.

Kolmannen päivän päätteeksi saavuimme Aguas Calientesiin, josta siis alkaa kapuaminen kohti Machu Picchua. Illalla kävimme rentoutumassa kuumissa lähteissä ja valmistauduimme seuraavana päivänä koittavaan matkan huipennukseen. Machu Picchulle kannattaa mennä todella aikaisin, jos haluaa välttää pahimmat turistijoukot. Lähdimme kiipeämään n. 4 aikaan aamuyöllä taskulamppujen valossa. Pääsimme ajoissa portille, josta saimme liput Huayna Picchu vuorelle (ainakin 2011 lippuja myytiin vain rajoitettu määrä), josta on huikeat näkymät koko alueelle. Meillä kävi sen verran huono tuuri, että oli niin pilvistä ettemme nähneet vuorelta oikeen mitään. Noin keskipäivän aikoihin pilvet alkoivat kuitenkin rakoilemaan ja vihdoin näimme kaiken kunnolla - siis sen postikorttimaiseman ;) 

Retki oli kyllä yksi reissumme kohokohdista, mutta melkein voisin sanoa että itse vaellus oli upeampi kuin itse kohde.

RANTAELÄMÄÄ FLORIANOPOLISISSA, BRASILIA

Ennen muuttoa Etelä-Amerikkaan minulla oli hieman erilainen käsitys minkälainen mantere on kyseessä. Kuvittelin ensinnäkin joka puolella olevan viidakkoa ja paratiisirantoja, ja Buenos Airesin olevan Etelä-Amerikan Pariisi. Kun sitten heinäkuisena iltana astuin jaloillani ensimmäistä kertaa Buenos Airesiin yllätti kylmyys ja koko kaupunki täysin. Koko paikka tuntui kalsealta ja rumalta, nukuin takki päällä hostellihuoneessani ja valkoisista rannoista ei ollut tietoakaan.

Eteläisessä osassa Lattareita ei niitä turkoosinisiä rantavesia helposti löydy, mutta löysimme kuitenkin loistavan paikan joulun viettoon, kuten ovat myös tehneet lähes kaikki argentiinalaiset kesälomailijat ;) Paikka sijaitsee Florianopolisissa Brasiliassa, parin tunnin lentomatkan päässä Buenos Airesista. Florianopolisin keskustan ulkopuolella on saari nimeltään Ilha do Santa Catarina, josta pääsee veneellä Ilha do Campechelle.

Saaren ja koko Santa Catarinan alueen tunnelma oli aivan idyllinen: värikkäitä puuveneitä, brasilialaista musiikkia, caipirinha-kärryjä työnteleviä paikallisia ja ylipäätään letkeää meininkiä. Tälläinen oli meidän epäperinteikäs, mutta ihana joulu.