VAIHTELEVAT RUOKAVALIOT

IMG_20190812_164656-2.jpg

Täällä vietetään kolmatta lomaviikkoa. Kesä oli niin hullu, että tämä on tehnyt hyvää. Vaikka teenkin opinnäytetyötä lähes joka päivä tuntuu tämä silti lomailulta kesän jälkeen.

Kirjoitan nyt aiheesta, jota olen jonkin aikaa pohtinut päässäni. Aihe liittyy erilaisiin ruokavaliohin ja niiden noudattamiseen. Etenkin kasvisruokailuun. Aihe on on myös melko vaikea, mutta toivottavasti saatte ajatuksen päästä kiinni.

Monella on jokin tietty ruokavalio, johon on “sitoutunut”. Olen itse esimerkiksi ollut kasvissyöjä monen monta vuotta aina hieman eri vivahtein. Jossain välissä söin myös kanaa ja punaista lihaa uudelleen. Nykyään monet kysyvät, olenko vegaani, koska ruokani blogissa ja Instagramissa ovat yleensä vegaanisia. Tuohon kysymykseen on helppo vastata. En ole vegaani. Sitten minulta kysytään, olenko kasvissyöjä. No joo kyllä olen, vastaan. Tosin saatan syödä pari kertaa vuodessa poroa tai riistaa, jos sitä on tarjolla. Saatan myös joskus, nykyään melko harvoin, syödä kalaa. Eli en juuri ole kasvissyöjäkään. Mikä minä olen? No varmaan sitten sekasyöjä, vaikka syönkin lähes joka päivä vain kasviksia. Ravintoloissa tilaan (lähes) aina kasvisruoan. En ole moneen vuoteen syönyt kanaa, nautaa tai possua. Kananmunia en myöskään enää käytä kotona, ainakaan lähes ikinä.

Olen jopa hieman kyllästynyt siihen, että pitää lokeroitua johonkin tiettyyn ryhmään.

IMG_20190812_164629-2.jpg

Halusin siksi kirjoittaa aiheesta, sillä törmäsin yhdessä työpaikan tilaisuudessa erikoiseen kommenttiin. Tai kommentti ei sinänsä ollut outo, sillä olen kuullut samanlaista useasti. Varsinkin ravintolatyöntekijöiltä. Olin siis tilannut kasvisruoan työpaikan tilaisuuteen, joka pidettiin yhdessä hotellissa. Jostain syystä he eivät olleet saaneet toivomustani perille. Sanoin, että saan vallan mainiosti salaattipöydästä ja uunivihanneksista koottua mieluisan annoksen. En tarvitse erillistä “kasvisruokaa”. Hän totesi, että salaattipöydässä on myös lohta. Sanoin, että voin sitäkin vaikka ottaa, jos koen, että en saa tarpeeksi pöydän antimista. Tästä hän tuohtui todella pahasti ja sanoi että “se on sellainen juttu, että noita ruokavalioita ei voi noin vain vaihdella”.

Ymmärrän kyllä, että välillä erilaiset ruokavaliot aiheuttavat päänvaivaa ravintoloille. Olen itsekin työskennellyt ravintolassa ja erilaisia toivomuksia on paljon, mikä tietenkin tuo lisätyötä henkilökunnalle. Itse kuitenkin ärsyynnyin tarjoilijan kommentista. Mitä se hänelle kuuluu, mitä minä syön? Jos he eivät ole tehneet minulle kasvisruokaa, mitä se heitä kiinnostaa syönkö kalaa vai en? Vaikuttiko tämä jotenkin hänen työpäiväänsä? Ei. Hän sai kyllä pettyneen asiakkaan.

Tämän tapauksen jälkeen mietinkin, miksi pitää lokeroitua tiukasti johonkin ruokavalioon? Ja jos siitä poikkeaa on huono ihminen. Jos vaikka haluan syödä vegaanista ruokaa 99,9% ajastani ja kerran vuodessa syön poroa, olen vastoin eettisiä ajatuksiani? En syö vegaanista ruokaa edes aatteellisista syistä. Toki nekin näkökulmat ovat vaikuttaneet, mutta syön niin, koska se tekee minulle hyvää. Koen, että vegaani on vegaani elämän jokaisella osa-alueella. Niin vaate- ja kosmetiikkavalinnoissa kuin ruokavalinnoissaankin. Toki, suosin vegaanisia kosmetiikkatuotteita, mutta en ole 100% tarkka.

Rakastan HeVi osaston tuotteita. Mutta mieluummin syön lohta kuin vegaanista rasvapitoista einesruokaa.

IMG_20190812_164506-3.jpg

Eli omasta mielestäni, jos joku kaunis päivä ihminen haluaa panostaa kasvisten syöntiin, hän voi tilata kasvisruoan. Ilman, että hänen täytyy olla kasvissyöjä jokaisena vuoden päivänä. Hän voi myös tilata vegaanisen annoksen, vaikka hän ei ole vegaani. Tämä lokerointi ajattelu estää ihmisiä tekemästä parempia valintoja. Monet ajattelevat että pitää olla joko tai. Itse pyrin ainakin ohjeistamaan siihen, että kasvisten lisääminen on hieno asia. Osalle jopa todella iso askel parempaan. Hänen ei tarvitse olla heti vegaani. Kenenkään ei tarvitse olla vegaani. Lokerointi ja kyttäys aiheuttavat vain ahdistusta, jolloin henkilö ei koskaan edes kokeile kasvisruokaa. Sekasyöjä voi hyvin tehdä tai tilata vegaaniruokaa ilman lokeroitumista tai pelkoa siitä, ettei koskaan enää saa maistaa lihaa.

Gluteeniton ruoka myös puhuttaa. Ymmärrän, että jotkut ovat todella allergisia ja saavat hengenvaaraliisiakin oireita gluteenista, jolloin ravintolan henkilökunnan tulee olla huolellinen. Olen monesti kuullut, että heitä ärsyttää nykyajan trendi tilata gluteenitonta ruokaa ilman mitään syytä. Joo ymmärrän. Mutta miksi en saa tilata gluteenitonta vaihtoehtoa, jos sellainen on saatavilla? Jos haluan vähentää vaikka vehnän syöntiä. Tai jos koen itse, että gluteeniton ruoka on parempi valinta? Jos juuri tänään minusta tuntuu, että gluteeniton ruoka on minulle parempi valinta? Vielä todella usein tarjoilijana työskentelevät tuohtuvat tästä. He eivät edes sitä ruokaa valmista, niin miksi G:n kirjoittaminen tilauksen perään saa heidät huonolle tuulelle? Gluteeniton ruoka ei ole vain allergisten ja sairaiden ruokaa. Se voi olla myös ihan terveen, ei allergisen ihmisen ruokaa :) Kaikilla on oikeus käyttää tattaria, kauraa ja riisiä ;)

Eikö ihmisellä itsellään ole oikeus päättää mitä hän milloinkin syö tai tilaa ravintolassa. Joku päivä voit olla vegaanisesti syövä ja joku toinen päivä vaikka gluteeniton kasvissyöjä. Jos ne erilaiset valinnat edesauttavat hyvinvointiasi, on se hyvinkin sallittua.

Myös me, jotka syömme lähes aina vegaanista tai kasvisruokaa, voimme joskus syödä vaikka sitä lohta, jos sille tuntuu. Tai laittaa hunajaa ruokaamme…Jooko?

Kokeile kasvisruokaa, kokeile vegaanista, voit myös vähentää vehnää, jos niin itse haluat. Se ei tarkoita, ettet enää koskaan voi syödä muulla tavoin. Ole rohkea. 

Välillä tuntuu, että ongelma ei ole ihminen itse, joka haluaa syödä tietyllä tavalla. Ongelman siitä tekevät kaikki muut ympärillä olevat, vaikka heidän elämään se ei juurikaan vaikuta. Oli se sitten perheenjäsen tai tarjoilija.