HERAJÄRVEN KIERROKSELLA

IMG_3989.jpg

Minulla oli viime viikolla neljän päivän vapaat. Lähdimme äidin ja siskoni kanssa kohti Joensuuta ja Kolia tiistai aamuna. Päämääränä oli Herajärven Eteläpää Kontiolahdella. Mökkimme sijaitsee Herajärven rannalla, mutten ole koskaan kiertänyt tunnettua kierrosta järven ympäri.

Kävimme ostamassa retkieväät Joensuun Prismassa, josta jatkoimme matkaa vielä tunnin verran Eteläpäähän. Jätimme auton siellä sijaitsevalle parkkipaikalle, joka on tarkoitettu nimenomaan vaeltajille. Halusimme vaeltaa vain kaksi päivää, jotta myös rennolle mökkeilylle jäisi reilu päivä aikaa. Saavuimme paikalle ja teimme rinkkoihin loppu viimeistelyt. Itikat yrittivät hyökätä heti kimppuun.

IMG_3855-2.jpg

Etelepää-Ahvenlampi-Kiviniemi

Reitiksi valikoitui Eteläpäästä Kiviniemeen ja Kiviniemestä Ryläyksen kautta Kolille. Olimme tiistai iltana perillä vasta noin puoli kuuden aikaan, jolloin Kiviniemeen vaeltaminen oli juuri sopiva tuolle illalle. Matkaa tuli noin 9 kilometriä. Herajärven kierros on melko mäkinen, joten aikaa kannattaa varata. Pidimme pienen tauon ahvenlammella, jossa oli avotupa ja huussit. Tällä pisteellä on mahdollisuus siis nukkua sisätiloissa, käydä uimassa ja tehdä ruokaa. Avotuvat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Niitä ei voi varata etukäteen. Söimme pottuskoita ja pähkinä-rusinasekoitusta.

IMG_3885.jpg

Saavuimme Kiviniemeen kolmen tunnin päästä lähdöstä. Kiviniemi on ihana paikka. Siellä on maalaistalo, aittoja sekä rantasaunat. Kiviniemen tila vuokraa yösijoja niin yksityisissä aittahuoneissa, kuin myös riihipaikkoja, joissa samassa tilassa nukkuu useampi ventovieras keskenään. Riihessä ei ole lämmitystä eikä sähköjä. Tila vuokraa myös telttapaikkoja kympin hintaan. Hintoihin kuuluu sisävessojen ja -suihkujen käyttö sekä kokkaustila.

Meillä oli kuitenkin yksi teltta mukana, jossa nukuimme minä ja siskoni. Äiti otti riihipaikan 10 eurolla. Kiviniemen tilasta vain noin 100metriä eteenpäin on laavu, jossa voi grillailla. Laavun viereen voi myös pystyttää hyvin teltan. Tästä paikasta vielä noin 100 metriä eteenpäin Ryläykseen päin on rantasauna ja nuotiopaikka. Rantasaunaa saa kuka vain lämmittää ilmaiseksi. Kuinka mahtavaa. Emme halunneet maksaa telttapaikasta, sillä emme tarvinneet sisävessoja tai suihkuja. Pystytimme teltan rantasaunan ja grillauspaikan juurelle aivan rantaan. Muitakin retkeiljöitä oli muutama.

IMG_3900.jpg

Teimme retkikeittimellä illalliseksi sienirisottoa, joka maistui taivaalliselta. Syömisen jälkeen, päätimme mennä saunaan, joka oli jo valmiiksi lämmitetty. Vaelluksen jälkeinen puusauna ja iltauinti oli sillä hetkellä juuri parasta. Auringon lasku oli upea.

IMG_3887.jpg
IMG_3904.jpg

Luulin, että nukahtaisin kuin tukki. En kuitenkaan heti saanut unta kun kuuntelin ulkoa kuuluvia luonnon ääniä. Tuuli oli todella kova. Aallot pauhasivat vierellä. Heräsin myös vähän väliä kylmyyteen. Selkeästi oli liian kesäinen makuupussi mukana. Ensikerralla parempi pussi mukaan. Siskoni tuhisi sikeästi vierellä pehmeällä alustallaan sekä laadukkaan lämpimän makuupussinsa sisällä.

Kun aamu koitti, oli ihana herätä järvimaisemaan. Järven ja luonnon tuoksu, ja varhainen aurinko oli ihanaa. Teimme aamupalaksi kaurapuuroa erilaisilla höysteillä. Mukana oli muun muassa kuivattuja banaanilastuja, taateleita ja hunajaa. Olimme myös keränneet edellisen päivän matkan varrelta hieman mustikoita aamupalaa varten. Meillä oli myös pikakahvia ja kauraleipäsiä avokadolla mukana. Yksi retkeilyn parhaista asioista on ruokahetket ja ihanat maut. Siksi haluankin, että ruoka on myös hyvää. Sen ei tarvitse kuitenkaan olla mitenkään ihmeellistä. Luonnossa ruoka maistuu paremmalta.

IMG_3892.jpg

Kiviniemi-Ryläys-Koli

IMG_3924.jpg

Toisen päivän matkaksi tuli noin 22 kilometriä. Ensimmäinen määränpää oli Ryläys, jossa pidimme lounas tauon. Se oli noin puolessa välissä matkaa. Ryläys oli kiva paikka. Iso kota, jossa sai tehdä sisätiloissa ruokaa sekä ulkonuotio paikka. Tällä taukopaikalla oli myös siistit huussit vessassa käymistä varten. Teimme kasvishernaria nuotiolla. Nam! Ryläykseltä lähti pitkä pitkospuinen pätkä, jonka sivuilla oli suo. Suo oli täynnä lakkoja! Harmi vain, että vielä hieman liian raakoja. Jollekin siinä kunnon apaja paikka. Ryläyksellä voi myös majoittua helposti. Osa nukkuu teltassa ja osa kodassa.

Ryläyksellä on myös reitin kaksi nähtävyyttä. Näköalatorni, josta aukeaa maisemat korkealta Kolin vaaroihin sekä rinteestä näkyvä kiviputousta muistuttava kivirakka.

IMG_3952.jpg

Reitti oli kiva ja vaihteleva. Nousuja ja laskuja riitti. Oli metsää, suo aluetta, kalliota, vaaroja, järviä, koivumetsää, hakkuualue, niittyjä ja paljon muuta. Reitti päättyi lopulta Kolille, jossa joimme kahvit ja talsimme vielä pari kilometriä Kolin satamaan, jossa odotti tädin auto. Tätini oli tullut meitä muutaman kilometrin vastaan kävellen, jotta pääsimme hänen kanssaan omalle autolle ja yhdessä mökille.

Hyvinvointia parhaimmillaan Luonto, hiljaisuus, retkiruoka, retkikahvit, telttailu, uiminen, rantasauna, luontoliikunta, maisemat ja tuoksut + perhe. Parhaita hyvänolon lähteitä.

Ostin reissun jälkeen myös oman retkikeittimen, JetBoilin. Ensi viikolla menemme päiväreissulle Nuuksioon ja Syyskuussa odottaa sitten Karhunkierros, jossa pääsee taas tositoimiin. Jee <3