PAAHDETUT KUKKAKAALIT JA PERUNAT

IMG_4074.jpg
IMG_4083.jpg

Nam tästä tuli hyvä lounas. Kukkakaalin hinta oli pompannut lähikaupassani reilusti alaspäin ja siitä se idea sitten lähti. Tässä on helppo ja herkullinen vinkki lihattomaan lokakuuhun. Vietätkö sinä lihatonta lokakuuta? Minusta nämä teemakuukaudet ovat kivoja. Jokainen voi tahollaan päättää lähteekö mukaan kokonaan, kokeileeko hetken aikaa vai jättääkö kokonaan välistä. Tietyt teemat ovat kuitenkin silloin aina esille, mikä saa ihmiset jakamaan mielipiteitä ja vinkkejään. Joitakin ne voivat inspiroida kokeilemaan uutta.

Joku joskus minulta kysyi, että miten kasvisruokaan saisi makua ilman kermaa tai muita maito-/lihatuotteita. Mielestäni jo erilaiset kasvikset maistuvat oikein maukkailta, ja ne jo tuovat hyvää makua itsessään ruokaan. Käytän myös mausteita esim. valkosipulijauhetta, savupaprikaa, mustapippuria, välillä suolaa ja herbamarea. Myös monet tuoreet yrtit tuovat makua ruokaan. Muita hyviä vaihtoehtoja ovat sitruunan ja limen mehu, dijon-sinappi, luomu ketsuppi, suomalainen hunaja, tahini sekä kuvissa näkyvä Coco Aminos, joka on kerrassaan loistavan makuinen. Se sisältää kookosnektaria, merisuolaa ja vettä. Se toimii super hyvin esim. salaatinkastikkeena tai osana jotain muuta kastiketta. Välillä sekoitan Coco Aminosta ja sitruunanmehua yhteen ja kaadan salaatin sekaan. Tahini on myös loistavan makuinen esimerkiksi perunan päällä.

IMG_4091.jpg
IMG_4080.jpg

Tässä ruoassa yhdistyvät savupaprikajauhe, tahini, hunaja ja Coco Aminos. Sekoitin ainesosat keskenään ja pyörittelin kukkakaalin nuput kastikkeessa. Kastike toi ihanan maun kukkakaaliin kuitenkaan viemättä sen omaa makua pois.

PAAHDETUT KUKKAKAALIT JA PERUNAT

Kastike:

  • 2 rkl hunajaa

  • 2 rkl Coco Aminos

  • 1 rkl tahinia

  • 1 rkl savupaprikajauhetta

Muuta

  • 1 kukkakaali

  • perunaa sen verran kuin syötte

  • salaattia, kurkkua, tomaattia

  • avokadoa

  • sitruunanmehua

Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet yhteen. Pienennä kukkakaali sopivan kokoisiin nuppuihin. Pyörittele palat kunnolla kastikkeessa. Itselläni riitti tuo määrä kastiketta yhteen kokonaiseen kukkakaaliin. Pyörittelin vain “päädyt” kastikkeessa. Halkaise perunat puoliksi. Aseta perunat ja maustetut kukkakaalit uunipellille ja paista 200 asteessa noin 30-45 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Voit ripotella ennen uunia perunoiden päälle suolaa, jos haluat.

Tee vierelle salaatti. Halkaise ja paloittele puolikas avokado salaatin sekaan. Voit vielä lisätä salaatin sekaan hieman Coco Aminosta sekä sitruunan mehua ja perunoiden päälle tahinia, jos haluat. Nauti.

IMG_4105.jpg
IMG_4076.jpg