THE HIGHEST PEAK IN IRELAND

IMG_1104.jpg

Matka Tralee (koti) -Cronins Yard (vaelluksen lähtöpaikka)

Viikonloppuna päätimme vaeltaa Irlannin korkeimmalle huipulle, Carrauntoohil vuorelle. Otimme lauantai aamuna bussin Traleen bussiasemalta kohti Killarneytä, joka sijaitsee myös Kerryn maakunnassa hieman etelämpänä. Bussi matka kestää vain 30-40 minuuttia. Killarneystä etsimme turisti toimiston, josta sai ostettua liput pienempään bussiin, joka veisi meidät aloituspaikalle. Päädyimme kuitenkin väärälle aloituspaikalle, josta olisi oikeaan paikkaan matkaa 10 kilometriä.

Ainut vaihtoehto oli sillä hetkellä liftata kyyti oikealla paikalle. En ole eläissäni liftannut. Meidät otti kyytiin maailman ihanin amerikkalainen pariskunta. He tekivät kaksi keikkaa, jotta koko ryhmämme saataisiin oikealle aloitus paikalle. En siis ole varma, meneekö Killarneystä bussia lähtöpaikalle. Oma auto olisi selkeästi paras vaihtoehto.

Pienen sekoilun jälkeen pääsimme lähtöpaikalle, Cronins Yardiin. Lähtöpaikalla on kahvila, josta saa keittoa, kahvia, teetä ja makeita leivonnaisia. Rakennuksessa on myös vessat ja suihkutilat.

IMG_0990.jpg
IMG_1017.jpg
IMG_1044.jpg
IMG_1159.jpg

Vaellusaika

Olimme Googlettaneet tietoa vaelluksesta ja sen kestosta. Vaellusajaksi arvioitiin noin kuusi tuntia vuoren huipulle ja takaisin lähtöpaikalle. Matkaa tulisi yhteensä noin 12 kilometriä. Aikaa meillä meni eväs- ja kuvaustaukoineen reilu viisi tuntia. Nousu vuorelle oli todella jyrkkä, joten nousuun menee aikaa huomattavasti enemmän.

Varusteet

Alkumatka oli hyvin tasaista ja helppo kulkuista. Vielä kun ei puuskuttanut täysiä jalat hapoilla, pystyi maisemista nauttimaankin :D. Vuoria, vihreitä niittyjä, lampaita (paljon!) ja jokia sekä pieniä lampia ympärillä.

Päästäksemme huipulle valitsimme Devil’s Laddereiksi kutsutun nousun, joka oli kyllä aikamoinen. Hyvin vaikeaa ja hyvin jyrkkää nousua. Suosittelen todellakin käyttämään vaelluskenkiä sekä muita kunnon varusteita. Näin monia ihmisiä, joilla oli normaalit kaupunkitennarit jalassa (!?), ei eväitä sekä farkut jalassa. Hyvin hekin ylös asti selvisivät, mutta en suosittelisi.

Ilman eväitäkin pärjää, jos on juuri syönyt esimerkiksi kahvilassa lähtöpaikalla. Itseni tuntien, tiesin, että eväät ovat minulle pakollinen juttu. Sitä paitsi evästauko vaelluksella on ihan parasta!

Sää muuttuu Irlannissa todella nopeasti. Saman päivän aikana saattaa olla neljä eri vuodenaikaa. Aamulla voi paistaa aurinko ja olla kuuma, iltapäivällä on pilvistä ja tuulista, päivällä on kylmä syysilma ja illalla saattaa sataa kaatamalla. Vuorista puhumattakaan, sää huipulla saattaa olla aivan eri kuin alhaalla. Minulla oli mukana sateen pitävä takki ja housut, urheiluvaatteet alla, vaelluskengät sekä fleece tulomatkalle, jos sattuisi olemaan kylmä. Kaikkia näitä varusteita tarvitsi matkalla.

  • Pari pulloa vettä

  • Hyvät eväät (hiilareita)

  • Rahaa (kahvilaa tai yllättäviä taksimatkoja varten :D)

  • Vaelluskengät, sateenpitävät vaatteet, tuubi, pipo/lippis?

  • Hyvät sukat

  • Mahdollinen vaihtopaita

IMG_1098.jpg
IMG_1147-2.jpg
IMG_1137.jpg
IMG_1122.jpg

Fiilis

Maisemat olivat unohtumattomat. Kovan nousun jälkeen tuli niin voittaja olo, ihana oli istahtaa alas ja katsella maisemia. Muutenkin meidän porukassa oli hyvä fiilis koko vaelluksen ajan, eikä kukaan valittanut, vaan pikemminkin kaikki meni hymy korvissa ylös asti ;).

Vuoren huipulla tuuli todella kovaa. En ole eläissäni ollut niin kovassa tuulessa. Viimeistä sataa metriä kivutessani meinasi usko loppua, kun ei meinannut tuulen takia päästä kipuamaan ylös. Huipulla oli tuona päivänä myös todella sumuista, mutta saatat nähdä muualla kuvia isosta rististä, joka huipulla on.

Mahtava vaellus mahtavassa vaihtari porukassa, suosittelen tätä vaelluskohdetta lämpimästi!

Alla vielä muutama kuva, joita voi selata painamalla kuvan oikeaa laitaa.