EPÄMUKAVUUSALUE

blogi.jpg

Kun lähdin opiskelemaan toista AMK-tutkintoa, päätin, että tällä kertaa lähden vaihto-opiskelemaan ulkomaille. Viime tutkinnon aikana en lähtenyt, ja se jäi hieman kaduttamaan. Viime keväänä laitoin hakemuksen sisään ja ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Irlannin. Hyväksymispäätös tuli Maaliskuun alussa, jonka jälkeen jännitys alkoi. Opiskelupaikaksi tuli Kerryn maakunnassa oleva Tralee Länsi-Irlannissa. 

Vuosi sitten syksyllä teimme koulutehtävän, jossa piti kirjoittaa ylös omia tavoitteitaan sekä pohtia tulevaa. Muistan kun kävimme opon kanssa tehtävää läpi, ja hän nostikin sieltä yhden lauseeni esille. "Tee niitä asioita, jotka pelottavat tai jännittävät". Viime vuonna teinkin paljon asioita, jotka jännittivät tai pelottivat. Päätin myös, että teen kaikkeni, jotta opin ja haastan itseäni mahdollisimman paljon koulussa. Otin paljon vastuuta projekteista, tein koulutehtävät mahdollisimman hyvin niin, että oikeasti sisäistän asian. Koulussa helposti alkaa tekemään tehtäviä nopeasti pois alta meiningillä ja vain sen vuoksi, että tehtävän on saanut. 

Asioita jättää helposti tekemättä ja vastuuta ottamatta, koska se on helpompaa. Mutta onko siinä aina järkeä? Loppujen lopuksi itse on vastuussa omasta elämästään ja siitä, mitä saa aikaiseksi.

Voi myös olla, että vasta muutaman vuoden sisällä on alkanut tajuamaan, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Tietynlainen itsevarmuus ja tahto sisällä on kuitenkin syttynyt. Tunnen paljonkin vielä epävarmuutta, mutta nykyään tunnetta osaa hallita ja haluamaansa asiaa kohti alkaa pyrkiä epävarmasta tunteesta huolimatta. 

blogi2.jpg
blogi4.jpg
blogi1.jpg

Tietenkin, jos jokin ei oikeasti kiinnosta yhtään, asian eteen ei kannata tehdä yhtään mitään. Onkin tärkeää tunnistaa, mitkä asiat kiehtoo, mutta pelko tai epävarmuus vain estää sinua ottamasta askelta eteenpäin. Mitään ei kenenkään tarvitse tehdä vain siksi, että niin "kaikkien pitäisi". Tarkoitan epävarmaa oloa itsestä ja siitä, että pystynkö tähän. Tällöin ihminen on epämukavuusalueella. Jos pysyisin koko ajan mukavuusalueellani, en olisi lähtenyt kokopäivä työstäni, en olisi hypännyt uudelleen opiskelijaelämään ja en asuisi nyt ulkomailla. 

Vaihto-opiskelu on aina kiinnostanut, mutta luulen, että pieni pelko yksin ulkomailla olemisesta ja epämukavuus alueelle joutumisesta myös esti minua lähtemästä joskus.

Olen kokenut hienoja asioita ja päässyt eteenpäin kohti sellaista elämää, jota haluan elää. Uskonkin, että ihmisten tulisi katsoa elämäänsä ulkoa käsin, ja pohtia onko elämä sellaista mitä haluaa. Elääkö päivät niin kuin oikeasti haluaisi? Kiireellisessä työelämässä helposti unohtaa itsensä ja asiat, joista oikeasti on kiinnostunut. Omat arvotkin helposti unohtuvat oravan pyörässä. Ja kun se pyörä vie, ei aikaa ole edes kriittisesti tarkastella elämäänsä. 

Täällä nyt kuitenkin ollaan, Irlannissa! Odottaen liikunnanohjaaja opintojen alkamista Traleen yliopistossa. Epätodellinen olo. 20-vuotias Krista olisi jättänyt tämän väliin jännityksen vuoksi. Kun astuin ulos lentokoneesta, tuli niin jännittynyt, odottava, innostunut olo. Jonka jälkeen taas ikävä olo. Joku joskus sanoo, että mun mielialat vaihtelee, niin tätä opiskeluvaihtoa odotellessa ja aloittaessa sen on kyllä itsekin huomannut, haha.   

blogi6.jpg
blogi3.JPG

Kun matkustaa yksin on kauhean epävarma kaikesta mitä tekee. Pieni jännitys koko ajan päällä. Kun ulkomailla matkustaa kaverin kanssa, on itsevarmana etsimässä julkisen liikenteen vaihtoehtoja, ostamassa lippuja kuin vanha tekijä ja navigoi uusiin paikkoihin ilman mitään pelkoa. Yksin, kaikki tuntuu paljon epävarmemmalta eikä itseensä luotakaan niin hyvin. Luulen kyllä, että tämä on ensimmäisen ja ensimmäisten päivien juttu. Kun oppii olemaan yksin ja uudessa paikassa, kaikki alkaa helpottamaan. Yksin matkustamisessa yksi hyvä pointti onkin, että se kasvattaa varmasti paljon enemmän kuin tuttujen kanssa matkustaminen. 

Oikea bussi löytyi helposti Dublinin lentokentältä kohti hostellia, ja perillekin pääsin ison matkalaukun, rinkan ja parin käsimatkatavaran kanssa. Ihmiset ympärillä olivat heti ihanan auttavaisia; Bussissa ystävällinen mies-polttariporukka keskusteli puolen tunnin bussimatkan kanssani ja varmistivat, että olen menossa oikeaan paikkaan löytääkseni majoituspaikkani, tämän jälkeen vanhat papat viitoittivat oikean suunnan ihanan vaikealla irkkuaksentillaan ja hostellin pitäjä, vanha pappa, auttoi ystävällisesti laukkujeni, vessan katkaisijan löytämisen (en ole uusavuton....) ja ruokapaikan etsimisen kanssa. 

Ensimmäisen yön vietin perjantaina Dublinissa, josta jatkoin matkaa junalla kohti Traleeta Länsi-Irlantiin. Tapasin toisen suomalaisen tytön, joka myös lähti vaihtoon, Helsingin lentokentällä. Emme tunteneet toisiamme laisinkaan. Ostimme samat junaliput ja siitä se tutustuminen alkoi! 

Jännitystä ja epävarmuutta toi myös asuminen. En tiennyt vielä sunnuntai iltana, missä tulen syksyn asumaan. Ensimmäiset seitsemän yötä olin buukannut hostelliin kahdeksan hengen makuusaliin. Tämä, jos jokin oli pois mukavuusalueeltani! Aivan kauhea ajatus, jos suoraan sanon. Yksi tai kaksi yötä hostellin yhteismajoituksessa on ollut hyvä idea, mutta kahdeksan..Onnekseni sain huoneen paritalosta itselleni syyslukukaudeksi, joten hostellissa majoittuminen lyheni kahteen päivään!

blogi7.jpg

Nyt jo muutaman ensimmäisen päivän jälkeen tuntuu, että tulen oppimaan niin paljon tulevana syksynä. Olen innoissani koulun alkamisesta, opiskelusta liikunnan parissa, uusista ihmisistä, uudesta maasta ja tulevista seikkailuista. Odotan innolla kyllä myös, että läheiset tulevat käymään ja saan heidän kanssaan myös kiertää paikkoja täällä Irlannissa. 

Tämän syksyn tavoite on myös sama: tee asioita, joita haluat ja joista olet uneksinut. Vaikka ne jännittäisi tai pelottaisi.